Outi Rinne

Olen keittiöön kotiutunut psykologi, valmentaja ja kouluttaja ja ennen kaikkea pitkän linjan kasviskokki. Hääräystä ruoan parissa on takana jo pari kymmentä vuotta. Tällä hetkellä inspiroidun erityisesti täysin kasvisperäisestä ruoasta sekä raakailusta (raw food). Tärkein syy sille on oivallus siitä, että gourmee-tason herkut voivat olla terveellisiä ja niistä tulee energinen ja hyvä olo. Kasviskokkaus on myös eettistä ja ympäristöystävällistä, mutta ennen kaikkea hauskaa ja luovaa puuhailua keittiössä. Kaikki hyvä tulee siis samassa paketissa. 

Ruoan ja mielen hyvinvoinnin välinen yhteys on niin ikään alue, jota tutkin jatkuvasti. Tällä alueella yhdistyvät mielenkiintoisella tavalla sekä ruoka-aineiden ravinteikkuus, mielihyvää tuottavat elämykset sekä sosiaaliset kokemukset ja ruokakulttuuri.

Jos kirjoituksissani ja resepteissäni esiintyy oudolta kuulostavia termejä, ruoka-aineita ja valmistustapoja, ei hätää, olen itse ollut aivan samassa tilanteessa, sillä raakapainotteista kasviskokkailua ei opeteta missään kokkikoulussa ja kurssitkin ovat vähissä. Eli kysy, ihmettele ja kommentoi rohkeasti. Minä ja muut lukijat ovat taatusti kiinnostuneita myös sinun kokemuksistasi. 
Outi
 

Ensimmäinen ruokakirjani on ilmestynyt!

Ensimmäinen ruokakirjani on ilmestynyt!
Lukijatarjous koodilla: KEITTIÖKAMELEONTTI